Ammattijärjestäjä / Järjestelykonsultti®

Mikä on ammattijärjestäjä? Mihin ammattijärjestäjää tarvitaan?
Suomessa ammattijärjestäjiä on koulutettu reilun kymmenen vuoden ajan. Yksinkertaistettuna ammattijärjestäjä auttaa asiakkaitaan karsimaan ja järjestämään kodin tiloja uudelleen toimiviksi. Toimintaa ohjaa ammattijärjestäjien eettinen ohjeistus, josta voit lukea tarkemmin täältä.
Järjestelykonsultti® on ammattijärjestäjä, joka on käynyt modernin ammattijärjestäjän koulututuksen Järjestelyakatemiassa.
Ammattijärjestäjän kutsuminen kannattaa, kun koti alkaa tuntumaan varastolta (tai tavaravankilalta) eikä kodilta.
Kun kodissa on liikaa tavaraa, arki tuntuu monesti hankalammalta ja keskittyminen häiriintyy herkemmin. Se voi nostaa kynnystä kutsua vieraita kotiin, tai estää tekemästä niitä asioita, joista todella nauttii. Koti voi myös tuntua todellista ahtaammalta ja siivoamiseen menee moninkertaisesti aikaa.
Miksi koteihin kerääntyy tavarakasoja ja kaapit pursuavat?
Kotiin hankitaan tai kotiin ajautuu tavaraa niin onnellisten kuin surullisten elämänmuutosten myötä. Näitä tilanteita voivat olla esimerkiksi perhekoon kasvaminen, hektinen arki, parisuhteen päättyminen, terveydentilan heikkeneminen tai läheisen poismeno.
Nykyisin on vaivattoman helppoa ostaa ihan mitä tahansa hetken mielijohteesta nettikauppojen loputtomasta valikoimasta - ihan vaikka iltapalaa syödessä. Sen sijaan tavaroiden poistaminen kotoa on jo hieman työläämpää. Myös muut ihmiset saattavat hyvää tarkoittaen tarjota meille omia turhia tavaroitaan. Jos on hankala kieltäytyä mistään, kodin tavaramäärä kasvaa huomaamatta.
Varsinaisella syyllä tavaramäärän kasaantumiselle ei ole väliä. Ammattijärjestäjän voit kutsua kotiisi kaikissa elämäntilanteissa.